Valaistus pistää viihtymään

Valaistus pistää viihtymään

Kauppakeskus Kaaressa on viihtyisä tunnelma. Valtavat viherseinät tuovat siihen oman osansa, myös tilojen avaruus vaikuttaa asiaan. Asiakkaiden viihtymistä lisää myös oikein suunniteltu valaistusuudistus, joka toteutettiin yhdessä Rexelin kanssa.

30.11.2018

Kauppakeskus Kaari Helsingin Kannelmäessä koki viime vuonna muodonmuutoksen, jonka tavoitteina olivat modernimpi yleisilme, avarammat näkymät ja helpompi kulku katutasosta toiseen kerrokseen. Kauppakeskus oli normaalisti auki koko kuusi miljoonaa euroa maksaneen saneerauksen ajan. Samalla Kaaren yleisten tilojen valaistus uudistettiin vastaamaan tämän päivän vaatimuksia.

– Taloteknisesti remontti oli iso. Kauppakeskus on rakennettu monessa eri vaiheessa, joten täällä on monen aikakauden tekniikkaakin eri puolilla. Ja koska kauppakeskus toimi normaalisti, täytyi työt suunnitella tarkasti niin, että häiriötä asiakkaille olisi mahdollisimman vähän, kertoo urakoitsijan sähköpuolen projektipäällikkö Tero Saira Constin talotekniikasta.

Kaari sai uudistuksessa myös kahdet uudet liukuportaat. Aiemmin kauppakeskuksen keskellä oli liikkeitä ja niiden molemmin puolin käytävät. – Käytävät olivat pimeitä, eivätkä asiakkaat nähneet eri puolelta toiselle. Ristiin liikkuminen ei toiminut, eikä tila inspiroinut poikkeamaan kaupoissa, kertoo kauppakeskusta edustava Terhi Sell Oy Prometheus Partners Ab:stä.

 

Epäsymmetrisyys toimii

– Valaistus on tärkeä viihtymiseen vaikuttava tekijä. Aiemmin valo oli teollinen, mutta uudistuksen ansiosta ilme on nyt moderni ja viihtyisä, Sell sanoo. Rexel toimitti Kaaren kattoon noin 700 Airamin Plata-moduulivalaisinta. Valaistus toteutettiin arkkitehtitoimisto Innovarch Oy:n suunnitelmien mukaan niin, että neliön muotoiset valaisimet on aseteltu kattolevyihin epäsymmetrisesti. Vaihtelevuus tuo valaistukseen elävyyttä.

– Asennustapa oli tässä kohteessa hieman harvinaisempi – perinteisesti valot olisi laitettu kattoon insinöörimäisen suoriin riveihin ja säännöllisin välein. Valaisimet saatiin asennettua millilleen samaan tasoon kattolinjan kanssa kohdetta varten räätälöidyillä alakattokiinnikkeillä, kertoo valaisintoimituksista Airamin osalta vastannut myyntipäällikkö Ville Keinänen.

– Valaisin on saatava myös purettua alakautta helposti, jos jotain täytyy korjata, Saira lisää. Tosin ihan heti ainakaan ledejä ei tarvitse ryhtyä vaihtamaan, sillä ne ovat tyyppiä L70B50 50 000 eli korkeintaan puolessa moduulin ledeistä valovirta on alle 70 prosenttia ja lopuissa valovirta on edelleen yli 70 prosenttia 50 000 tunnin käytön jälkeen.

– Valaisimet pääsevät jäähtymään hyvin eikä kauppakeskuksen lämpötila ole lähelläkään valaisimen maksimikäyttölämpötilaa, joten ledit tulevat kestämään siitäkin syystä pitkään, muistuttaa valaistusmyyjä Lauri Puustinen Rexeliltä.

 

Puhdasta valoa

Jotta Kaaren valaistus saatiin juuri halutunlaiseksi, Airamilla rakennettiin ennen päätösten tekemistä yhdeksän neliön kokoinen mallikatto. – Kokeilimme kolmea eri sävyä. Mallikaton avulla oli helppo tehdä päätös oikeasta värilämpötilasta, Sell kiittelee. Valaistuksen värilämpötilaksi valittiin lopulta 4 000 kelviniä. – Se on tietyllä tavalla viileä ja puhdas valaistus, mutta ei kuitenkaan liian kylmä. Sitä käytetään paljon julkisissa rakennuksissa, Puustinen selventää.

Myös paikoitellen viisi metriä korkeat tilat vaikuttivat valaistukseen. Valon tehon pitää riittää valaisemaan koko tila tasaisesti. Kaaressa valaistusvoimakkuus on noin 850 luksia. – Harvinaista, että näinkin laajassa tilassa pystyy kuvaamaan ilman jalustaa tai lisävaloa, todistaa artikkelin valokuvannut Jari Härkönen.
– Niin sanottu tunable white -valaistus on tulevaisuutta ja alkanut yleistyä. Tällöin valaistusta voi säädellä 3 000 – 6 000 kelvinin välillä tilanteen mukaan. Valaistuksella pystytään vaikuttamaan muun muassa ihmisten vireystilaan, Lauri Puustinen kertoo.

 

Eka-marketista Kaareksi

Kauppakeskus Kaaren juuret ulottuvat vuoteen 1973, jolloin kiinteistössä toimi ensin Eka-market, sitten Maxi ja lopulta Prisma. Kiinteistön vanhin osa purettiin vuonna 2007, ja kauppakeskus Kaari valmistui kokonaisuudessaan vuonna 2013. Eri aikakausien tekniikka vaikuttaa edelleen muun muassa valaisimien aikakatkaisun tekniikkaan osassa rakennusta.

 

– Rexelin kautta kaikki tarvittava löytyi, vaikka oli kaivettava tuotteita kymmenen vuoden takaa, Puustinen korostaa. – Kaaren valaistusprojekti oli suhteellisen haastava sen hektisyyden vuoksi.
Muutoksia tuli matkan varrella paljon, eivätkä määrät olleet aina etukäteen tiedossa. Tästä syystä valaisimia ei toimitettu projektitoimituksena, vaan tarpeen mukaan. Onneksi Airam sijaitsee Keravalla, josta oli helppo ja nopea toimittaa tuotteita lyhyelläkin varoitusajalla. Kaikki toimi Airamin kanssa todella hienosti, Puustinen kehuu. Muutos onnistui Urakassa mukana olleet osapuolet ovat kaikki tyytyväisiä lopputulokseen. Vuokralaiset ovat antaneet uudistuksesta kiittävää palautetta, uusia vuokralaisia on ollut helpompi saada ja mikä tärkeintä, asiakkaat ovat ottaneet uuden ilmeen hyvin vastaan.

Tavoitteet toisen kerroksen kävijämäärien lisäämisestä ovat nekin toteutuneet. Uudistuksen jälkeen yläkerrassa on vieraillut kuukausittain yli 50 000 ihmistä enemmän kuin aiemmin. Viherseinät pistävät asiakkaat toisinaan hipelöimään lehtiä ja herättävät kysymyksen, ovatko kasvit aitoja. Kyllä ne ovat. Kasvit on istutettu ruukkujärjestelmään ja niiden kastelu hoituu automaattisesti.
 

Terhi Sell, Ville Keinänen, Tero Saira ja Lauri Puustinen ovat yhtä mieltä siitä, että Kauppakeskus Kaaren valaistusuudistus onnistui suunnitelmien mukaan.

Teksti: Jenni Manninen | Kuvat: Jari Härkönen

MUUT UUTISET ›